PerjantaiPeuhut pidetään perjantaisin klo 18:00-20:00 opetus- eli lastenaltaassa, josta löytyy päivän teeman mukaista tekemistä.
PerjantaiPeuhuihin jokainen pääsee mukaan uintimaksulla, ilmoittautumista ei ole erikseen.
Jokaisen kerran aikana opetellaan alkeisuimataitoja omatoimisesti erilaisten tehtävien avulla. Tehtäviä tehdään yhdessä oman aikuisen kanssa. Aikuisen esimerkki helpottaa lapsen oppimista, sekä rohkaisee arempiakin lapsia kokeilemaan. Ensin totutellaan veteen ja vedessä liikkumiseen. Seuraavaksi harjoitellaan hengityksen säätelyn kautta sukeltamista, kelluntoja, liukumista ja alkeisuinteja.
Tehtävien suorittamisen jälkeen lapset saavat uimavalvomosta ensimmäisellä käyntikerralla oman tarrapassin, johon kerätään syksyn aikana tarroja. Lapsi saa hakea tarran passiin uimavalvomosta, kun on suorittanut sen kerran PerjantaiPeuhutehtävät. Kun passissa on kuusi tarraa, niin lapsi saa palkinnoksi uimalipun uimavalvomosta.
PerjantaiPeuhujen teemat mukailevat alkeisuimakoulussa käytettävää oppimisjärjestystä.